Miksi etätyöhön suhtaudutaan edelleen niin nuivasti?

| | ,

Asiantuntijatehtävissä, joissa iso osa työstä on aivotyötä ja joissa työn tuotos on useimmiten jokin uusi idea tai ajatus tai jotain mustaa valkoisella, luulisi olevan se ja sama, missä työntekijä sijaitsee työtään tehdessään. Tietyssä paikassa – tietyllä paikkakunnalla tai rakennuksessa – olemisen vaatimus istuu hämmästyttävän tiukassa suomalaisessa yrityskulttuurissa. Mitä enemmän asiaa mietin, sitä päättömämmältä se minusta tuntuu.

Maailmalta löytyy kourallinen yrityksiä, joissa työtä tehdään täysin hajautetusti eli mitään toimistoa tai pääkonttoria ei ole olemassakaan vaan jokainen työntekijä tekee hommansa siellä, missä milloinkin sattuu olemaan.

Esimerkiksi WordPress.comin ja WooCommercen omistava Automattic toimii juuri näin – kuten myös jokunen muukin trendikäs SaaS-yritys, muun muassa Zapier, Buffer ja GitLab. Näissä yrityksissä ihan kaikki työ – asiakaspalvelua myöten – tehdään hajautetusti.

Suomessa tilanne on toinen. Moni yritys kyllä hehkuttaa rekrysivuillaan ja työpaikkailmoituksissaan “mahdollisuutta etätyöhön”, mutta käytännössä se monesti tarkoittaa vain, että silloin tällöin on lupa jäädä kotikonttorille.

Miksei jokainen, jonka työ ei ole paikkaan sidottua, voisi päättää ihan itse missä työnsä tekee? Eikö pääasia kuitenkin ole, että työntekijä tekee, mitä hänen kuuluu tehdä? Nimittäin jos hän ei tee, se tietysti (toivottavasti!) huomataan pian.

Koska on ammatteja, joissa oikeasti on oltava tietyssä paikassa, eikö olisi pelkästään fiksua antaa muiden niin halutessaan pysyä siellä, missä ovat? Säästettäisiin pitkä penni bensa-, ripsiväri- ja työvaatekuluissa. Luontokin kiittäisi.

Suomi on kuin tiimalasi – työikäinen väki valuu etelään

Suomessa iso osa työpaikoista sijaitsee pääkaupunkiseudulla (tätä kirjoittaessani Duunitorilla ilmoitetuista 27420 avoimesta työpaikasta 9034 – kolmannes – sijaitsee Uudellamaalla). Mikä onni ja autuus on muka siinä, että jokainen suomalainen työikäinen pakkautuu lopulta etelään vain siksi koska työpaikka sijaitsee siellä?

Koska on tietysti ammatteja, joissa oikeasti on oltava tietyssä paikassa, eikö olisi pelkästään fiksua antaa muiden niin halutessaan pysyä siellä, missä ovat? Säästettäisiin pitkä penni bensa-, ripsiväri- ja työvaatekuluissa. Luontokin kiittäisi.

Onko kyseessä yritysten halu kontrolloida työntekijöitään ja osoittaa palkolliselle paikkansa? Jottei jäisi epäselväksi, kuka täällä määrää.

Vai ajatellaanko, että tiimityöskentely, innovointi, aivoriiheily, yhteen hiileen puhaltaminen ja sen sellainen onnistuu vain, jos ollaan koko ajan fyysisesti samassa paikassa? Tänä modernien viestintävälineiden kulta-aikana?

Työtä yksin, muttei eristyksissä

Ehkä kyseessä onkin tosiaan väärinkäsitys: Yksin työskentelemisestä saatetaan erehdyksessä ajatella, että se tarkoittaa työskentelemistä eristyksissä muista ihmisistä ja uutta luovasta ajatusten vaihdosta toisten kanssa.

Olen ehdottomasti tehokkaimmillani ja luovimmillani työskennellessäni yksin.

En kuitenkaan hetkeäkään kuvittele, että saisin mitään oikeasti arvokasta aikaiseksi eristyksissä maailman viisaudesta ja toisten ihmisten näkemyksistä. Parhaimmillaan ajatusten vaihdon lopputulokseksi saadaan joskus melkein maaginen ulottuvuus X, jossa monesta näkemyksestä on syntynyt jotain aivan uutta ja yllättävää. Timantti. Tästä on minullakin monta hienoa kokemusta.

Voimavarat työhön, ei työskentelemisen esittämiseen

Yksin työskentelyllä tarkoitan kirjaimellisesti sitä, että en mielelläni jaa fyysistä työskentelytilaani kenenkään kanssa. Introverteille ominaiseen tapaan muutun suolapatsaaksi ja unohdan väliaikaisesti konekirjoitustaidon, jos joku vaikka seisoo selkäni takana ja tuijottaa olkani yli tietokoneruutuani.

Toisten kanssa samassa tilassa työskennellessäni minusta usein tuntuu siltä, että pelkkä työn tekeminen ei riitä vaan on myös näytettävä työtä tekevältä ihmiseltä: Katsokaa, kuinka tehokkaasti täällä naputetaan! Ja tältä näytän, kun mietin ankarasti jotain syvällistä. Ja totta kai istun kuin tatti tällä työpisteelläni koko päivän, koska eihän työtä tietenkään voi tehdä muualla kuin juuri tällä toimistotuolilla tämän pöydän ääressä!

Omassa toimistossani eli kotikonttorilla voin unohtaa energiaa syövän työntekjäperformanssin ja keskittyä olennaiseen.

Miltä työntekoni sitten näyttää kotona? Se voi näyttää kävelylenkiltä tai käsipainojumpalta. Välillä se näyttää leivän leipomiselta ja välillä tasapainoittelulta yhdellä jalalla. Ja silloin tällöin se näyttää siltä, miltä se näyttäisi jollain työpaikallakin: koneen naputtelulta ja ankaralta ajattelulta otsa kurtussa. Mutta ajattelutyössä ihan parasta on, että sitä voi tehdä missä tahansa – puiston penkillä, metsäpolulla, aurinkotuolissa – tai vaikka tosiaan sitä leipää leipoessa.

Minä, ja moni muu kaltaiseni, on ratkaissut ongelman perustamalla oman yrityksen. Kaikesta yrittäjyyden mukanaan tuomasta epävarmuudesta huolimatta herään joka aamu kiitollisena siitä, että voi tehdä työtä juuri siellä missä haluan, juuri sen näköisenä kuin haluan ja muutenkin omalla tavallani ja omilla ehdoillani.

Lue myös: Elämä introverttinä ekstroverttien maailmassa on yhtä itsensä ylittämistä

Edellinen

Terveisiä vessasta

Ahdistuneisuus on yleisempää introverttien keskuudessa

Seuraava

Jätä kommentti