Kuka oikein luulet olevasi? Keskusteluja introvertin pään sisällä, osa miljoona

| | ,

Introvertin elämä voi näyttää päällisin puolin rauhalliselta, mutta pään sisällä tapahtuu joka päivä yhtä jos toista yllättävää, muun muassa käydään kymmeniä, jos ei satoja, keskusteluja joka päivä. Tähän tapaan.

Mitä sä oikein kuvittelet itsestäsi, Sisäinen Kriitikko aloitti. Taas. Tyyppi on viime aikoina alkanut jurppia tavallista enemmän.

Harva se kerta, kun alan pohtia jotain uutta juttua, Sisäinen Kriitikko kiirehtii paikalle, vähän kuin ukkojoukko rakennustyömaan laidalle. Siinä se taas seisoo, nojaa laiskasti lonkkaansa ja katsoo touhujani syvästi kriittisenä.

”Ei tule onnistumaan”, se huikkaa tuon tuosta. Ja välillä: ”Tuolla tavalla sitä ei todellakaan kannata tehdä.” Tai: ”Kuka oikein luulet olevasi.”

Aina sama levy. Tyyppi on siinäkin mielessä rasittava, että itsehän se ei koskaan tee mitään. Sen ainoa tehtävä ja elämän tarkoitus on kritisoida sitä, jonka aivoissa se loisii.

Lue myös: Elämä introverttina ekstroverttien maailmassa on yhtä itsensä ylittämistä

Mutta tapahtui eräänä päivänä… Tilanne alkoi tuttuun tapaan: minulla oli orastava idea ja siinä samassa Sisäinen Kriitikko löntysti paikalle länkyttänään. ”Jaa että tuollaisen naurettavan idean pehmeä pääsi on tällä kertaa loihtinut, ei muuten tule onnistumaan.”

Sitten, mitä kummaa? Sisäinen Kriitikko veti henkeä jatkaakseen, mutta ennen kuin se ehti sanoa mitään, kulman takaa (tai siis jostain aivopoimujen välistä kai) ilmestyi ihan uppo-outo tyyppi. Sillä oli keltaiset kumisaappaat, punainen tukka ja raidallinen kaulahuivi. Se hymyili niin keveästi, että sen poskipäät peittivät silmät melkein kokonaan ja korvat nousivat ylöspäin useamman sentin.

”Ja kuka se sinä sitten olet?” kysyin lievästi ärsyyntyneenä. Yhdessä aivojani asuttavassa tyypissä oli totisesti enemmän kuin tarpeeksi. Sen nimi on varmasti Minttu tai Maikki, ehdin ajatella, tai jokin muu rasittavan pirteälle tyypille sopiva.

”Nimeni on Sisäinen Tsemppaaja”, tyyppi vastasi.

Ai jaa? Sellaisiakin on siis olemassa. Yllättävä käänne.

Tsemppaajalla oli naurua kupliva ääni, jota kuunnellessa aloin kuin varkain tulla paremmalle tuulelle. Voisikohan meistä tulla peräti ystäviä? Ehkäpä.

Kesken toiveikkaan tuumailun huomasin, kuinka Sisäinen Kriitikko oli vetäytynyt kauemmaksi potkimaan kiviä. Sen kädet olivat tiukassa puuskassa ja hartiat niin korkealla, että se näytti melkein kaulattomalta.

”Mä en sitten teidän kanssanne leiki!” se huusi meille ja kääntyi mielenosoituksellisesti poispäin.

Ei haittaa, mietin. Ei sitten tippaakaan.

Artikkelin kuva: Photo by Tyler Nix on Unsplash

Edellinen

Ekstrovertit ympärillämme

Introversion lyhyt oppimäärä

Seuraava

Jätä kommentti